Vesiliskot

Vesiliskot ovat nimestään huolimatta sammakkoeläimiä, pyrstösammakoita. Pyrstösammakoiden vanha jako vesiliskoihin ja salamantereihin on nykykäsityksen mukaan keinotekoinen. Eläimen nimestä ei siis pidä vetää johtopäätöksiä sen suhteen, onko se maalla vai vedessä viihtyvää lajia. Kumpaakin tällä sivulla esiteltävää lajia voi täten nimittää "vesiliskoksi" tai "salamanteriksi" niiden lajinimestä huolimatta. Käytän alla molempia nimityksiä.

Itselläni on kokemusta kahdesta salamanterilajista:

1. Keväällä 1994 hankin ensimmäiset eläimeni, kaksi tuliliskoa (Chinese fire belly newt, Cynops orientalis). Huomaa, että "tuliliskoina" myydään Suomen eläinkaupoissa muitakin lajeja, mm. Paramesotriton chinensis (tai P. hongkongensis), Pachytriton labiatus ja Cynops pyrrhogaster. Tämän sivun tuliliskojen hoito-ohjeet koskevat kahdessa ensimmäisessä kuvassa esiintyvää C. orientalis-lajia, mutta soveltuvat ainakin pääpiirteissään myös muille "tuliliskoille". Sivun kuvat ovat omista eläimistäni. Tuliliskojen selkäpuoli on tummanruskea, lähes musta. Vatsa on kirkkaan oranssi, ja siinä mustia laikkuja. Tällä hetkellä hoidan neljää aikuista tuliliskoa.
   
   
2. Tammikuussa 1998 ostin ensimmäisen punatäpläsalamanterini (red-spotted newt, Notophthalmus viridescens). Punatäpläsalamanteri (jossain lähteissä "punatäplävesilisko") on samaa kokoluokkaa kuin tulilisko, mutta perusväriltään vihertävänruskea. Selässä on molemmin puolin rivissä pyöreitä punaisia täpliä, joiden reunat ovat mustat. Vatsapuoli on vaaleankellertävä ja siinä on pieniä tummia pilkkuja. Eri alalajit voivat olla toisia vaaleampia tai vihertävämpiä. Punatäpliä minulla ei enää ole.

Eläimet elelevät 100 litran konna-altaassa, jossa vettä on tosin vain noin 60 litraa. Puolenvälin yläpuolella on nimittäin hylly, jonka päällä on soraa. Näin eläimillä on mahdollisuus kömpiä myös silloin tällöin maalle haukkaamaan happea. Yleensä tätä tapahtuu vasta öiseen aikaan, sillä enimmäkseen eläimet ovat vedessä. Altaan varustukseen kuuluu lisäksi muovikasveja ja muuta viihtyvyyttä parantavaa tavaraa, jotka tarjoavat eläimille niiden kaipaamia piilopaikkoja. Lämmitintä ei ole, sillä sekä tuliliskot (C. orientalis) että punatäpläsalamanterit viihtyvät parhaiten huoneenlämpöisessä tai sitä viileämmässä vedessä. Ensiksi mainitut ovat kotoisin Aasiasta, itäisestä Kiinasta. Punatäpläsalamantereiden koti löytyy Pohjois-Amerikasta, missä ne asustavat mantereen itäpuolella, aina Kanadasta Floridaan saakka. Eläimestä käytetäänkin myös englanninkielistä nimeä "eastern (spotted) newt".

Kahden lajin yhteiselo sujui hyvin, mutta tätä ei pidä yleistää niin, että kaikkia eri lajin salamantereita voi laittaa samaan terraarioon mielin määrin! Ratkaisevaa on, että lajien elinympäristövaatimukset ovat samanlaiset, kokoero lajien kesken pieni ja laji ei ole erityisen aggressiivinen. Ellet ole varma lajien yhteensopivuudesta, laita vain yhtä lajia yhteen altaaseen.

Vesiliskojeni suosikkiruokaa on pakastettu verimato (hyttysen- tai surviaisentoukka) jota myydään akvaariokaupoissa kätevinä levyinä. Silloin tällöin olen hakenut vaihtelun vuoksi hieman elävääkin saalistettavaa. Vesiliskoille voi syöttää myös esimerkiksi kuivattua hyttysentoukkaa. Se kuitenkin kelluu ja omat eläimeni eivät tunnu löytävän ruokaa pinnasta, vaan tonkivat innokkaasti pohjaa. Tosin eläimet voi opettaa pintaruokintaan, sillä tiedän ihmisiä jotka ruokkivat eläimiään kuivaruoalla. Voit kokeilla myös erilaisia vesiliskoille sopivia puristeita, kesäpihalta löytyviä pikkuhyönteisiä ja silloin tällöin (=harvoin) pieniä määriä rasvatonta jauhelihaa.

Tuliliskojen harrastus tuntuu olevan lisääntyminen, sillä pikkuliskoja on tullut useamman kerran. Kysyjille tiedoksi, että itse en ole tehnyt mitään erityistä muninnan käynnistämiseksi. Olen ainoastaan pitänyt huolen että altaassa on kasveja joihin munat voi laskea ja sitten siirtänyt munat omaan altaaseensa hieman ennen kuoriutumista. Lisääntymisen käynnistämistä voi lukemani mukaan edesauttaa simuloimalla kevättä valaistusoloja hitaasti muuttamalla pidemmän päivän suuntaan. Jotkut "vaikeammat" lajit vaativat hibernaation ennen kuin alkavat lisääntyä. Jos tuliliskosi alkavat munia, lue lyhyet poikasten kasvatusohjeet Tuliliskojen poikasten kasvatus -sivulta.

Joko innostuit hankkimaan itsellesi vesiliskon? Tavallisimmat salamanterit ovat suhteellisen helppohoitoisia ja hauskoja veitikoita, kunhan perusasiat ovat kunnossa:

1. Veden puhtaus ja viileä lämpötila on ensiarvoisen tärkeää. Liian lämmin tai likainen vesi altistaa eläimet sairauksille, kuten sienitartunnoille. Vesiliskot eivät siis sovellu lämmitetyn kala-akvaarion asukeiksi. Viileä huoneenlämpö on sopiva. Huomaa, että tehokas lamppukin lämmittää vettä. Jos hankit suodattimen, valitse malli, jonka tuottama virtaus ja hurina on pieni (esim. ulkosuodatin). Vesiliskot ovat tyypillisesti seisovan veden eläimiä, ja kova virtaus tai hurina on niille stressitekijä. Sopiva veden syvyys on 10-40 cm.
2. Joskus olen nähnyt tuliliskoja kala-akvaarioissa, missä eläimillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta nousta maalle. Maata ei tarvitse olla paljon, mutta jonkinlainen mahdollisuus maalle nousuun on oltava. Pieni korkkilauttakin on paremman puutteessa riittävä.
3. Älä sijoita allasta suoraan auringonpaisteeseen. Rakenna piilopaikkoja kasvien, puunkappaleiden, kivien, tms. avulla. Valitse pohjasoraksi isokokoista, pyöreäreunaista soraa. Sitä eläimet eivät niele vahingossa (suolitukos), eivätkä sen reunat vahingoita herkkää ihoa.
4. Sammakkoeläimiä ei pidä turhaan kosketella. Ensinnäkin ihmisen ihon suolaisuus ärsyttää eläimen herkkää ihoa ja toiseksi lähes kaikkien salamanterien iho erittää myrkkyä. Tätä eläinkaupoissa ei koskaan tunnuta mainitsevan. Ei silti kannata pelästyä, ihmisen kokoiselle otukselle myrkky ei ole vaarallista jos ei liskoja ala popsia. Kaikkein myrkyllisimmät lajit aiheuttavat ihmiselle ihoärsytystä, mutta esimerkiksi omat eläimeni eivät ole ihoani ärsyttäneet. Samaan terraarioon ei kuitenkaan kannata laittaa lajeja (esim. suuria sammakoita) jotka pystyvät nielaisemaan vesiliskon ja kädet kannattaa kaikesta huolimatta pestä aina ennen käsittelyä ja sen jälkeen. Pienten lasten kosketeltavaksi eläimet eivät sovi.
5. Terraariossa on ehdottomasti oltava kansi (ilmanvaihtoa unohtamatta), sillä kömpelönoloinen eläin voi yllättää ja kiivetä lasia pitkin karkuun. Tämä lienee tuttua lähes kaikille pyrstösammakoiden omistajille. Kun eläimen iho kuivuu liikaa, seurauksena on kuolema.
6. Älä tunge liikaa eläimiä samaan altaaseen, vaan järjestä näille aktiivisille eläimille riittävästi liikkumatilaa. Alle 50 litran allasta ei kannata hankkia lainkaan. 50-litraiseen voi asuttaa 2-4 tuliliskoa tai punatäpläsalamanteria. Isommat lajit vaativat yleensä enemmän tilaa.

Ostopäätöstä tehdessä kannattaa myös muistaa, että pyrstösammakot saattavat olla yllättävän pitkäikäisiä (10-15 vuotta). Lisätiedon ja hoitovinkkien saamiseksi suosittelen vierailemaan kotimaisella Herppi.net -keskustelualueella, missä kysymyksiisi itseni lisäksi vastaamassa ja neuvoja antamassa on myös monia muita alan harrastajilta. Lisäksi kannustan sinua tutustumaan mm. laadukasta Herpetomania-lehteä julkaisevan Suomen herpetologisen yhdistyksen toimintaan.

Lisää kuvia: [1] [2] [3]

Kuvat © Jouni Paakkinen, Jouko Huhtala & Juha Unkuri 1999-2001. Kopiointi omalle sivulle kielletty.

Sivujen tekijä irtisanoutuu hoito-ohjeissa mahdollisesti esiintyviin virheisiin liittyvästä vastuusta. Ohjeiden seuraaminen tapahtuu lukijan omalla vastuulla.